Verkkokaupan arvioidaan kasvavan Suomessa seuraavina vuosina noin 10 % vuodessa. Posti varautuu verkkokaupan myötä lisääntyvään pakettien ja tavaroiden jakeluun avaamalla 1 000 uutta pakettiautomaattia vuoteen 2019 mennessä. Automaatit avataan myös ruuan verkkokauppaan.
Postin toimittamien pakettien määrä Suomessa ja Baltiassa kasvoi tammi-syyskuussa 28,2 miljoonaan pakettiin. Erityisessä kasvussa ovat yrityksiltä kuluttajille lähetyt paketit, jotka kasvoivat 9 %.
Postin paketti- ja logistiikkapalveluiden johtajan Jukka Rosenbergin mukaan tänä vuonna pakettitoimituksissa rikotaan kaikki aikaisemmat ennätykset. Viime vuonna Posti toimitti noin 34 miljoonaa pakettia.
Loppuvuodesta on luvassa huippusesonki Black Fridayn ja joulun ansiosta. Joulun volyymipiikki paketeissa on suuri ja Posti varautuu yli 30 % viikkovolyymin kasvuun. Joulusesongin ajaksi avataan noin 130 väliaikaista pop up -noutopistettä eri puolille maata.
- Verkkokaupan lisääntyminen kasvattaa koko jakelumarkkinaa. Ensi vuonna verkkokaupan volyymikasvu on Suomessa noin 10 % luokkaa. Verkkokaupan myynti kasvaa kuitenkin noin 12 % eli volyymia nopeammin, sillä keskiostoksen ja ostoskorin koko kasvavat, toteaa Rosenberg.
Postin automaattiverkosto on yksi Euroopan suurimmista
Postin uudessa strategiassa paketit ja logistiikka on nostettu tärkeimmäksi kasvun kohteeksi. Erityisesti suuria kasvumahdollisuuksia yhtiö näkee tavaroiden ja ruuan verkkokaupassa.
Kasvun varmistamiseksi ja asiakkaiden palvelemiseksi Posti aikoo kasvattaa merkittävästi nykyistä pakettiautomaattiverkostoaan.
- Avaamme 1 000 uutta Smartpost-pakettiautomaattia eri puolelle Suomea vuoteen 2019 mennessä. Tavoite on kova, mutta automaateille on kasvavaa kysyntää. Kuluttajille pakettiautomaateista on tullut helppouden ja ilta- ja viikonloppukäytön vuoksi lyhyessä ajassa suosituin jakelukanava. Automaattien kautta toimitettujen pakettien määrä kasvoi 16 % viime vuoteen verrattuna.
Postilla on tällä hetkellä yli 1 400 palvelupistettä posti.fi/postit , joista pakettiautomaatteja on yli 500. Euroopassa tätä enemmän pakettiautomaatteja on vain Saksassa Deutsche Postilla. Posti otti pakettiautomaatit käyttöön ensimmäisenä maana Pohjoismaissa vuonna 2011.
Uudet automaatit vauhdittavat ruuan verkkokauppaa
Posti avaa koko automaattiverkoston vuoden loppuun mennessä myös ruuan verkkokaupan jakelukanavaksi. Vanhoihin pakettiautomaatteihin voidaan toimittaa niin tuoreruokaa kuin aterioita. Uusiin Smartpost-automaatteihin voi tilata näiden lisäksi kauppakassitoimitukset.
- Valmiin ruoan tai kauppakassien saaminen suoraan kotiin, työpaikalle tai kodin välittömään läheisyyteen on iso helpotus arjen kiireissä painiville ihmisille. Automaatit lisäävät vaivattomuutta, kun ostokset voi napata mukaansa silloin kun se itselleen parhaiten sopii.
Tuoreruoka toimitetaan automaatteihin lämpöeristetyissä laatikoissa, jolloin kylmäketju ei katkea. Posti vastaa lähetyksen kylmäketjusta toimituspäivän iltaan klo 21 asti.
Automaatit myös taloyhtiöiden ja yritysten tiloihin
Uudet automaatit sijoitetaan ensisijaisesti suurimpiin kaupunkeihin, tarkkoja sijoituspaikkoja suunnitellaan vielä. Postin pakettiautomaatit sijaitsevat asiakkaiden kannalta keskeisillä paikoilla, kuten esimerkiksi ostoskeskuksissa, liikenneasemilla ja yritysten toimistotiloissa.
Automaatin voi saada myös taloyhtiön yhteisiin tiloihin kerrostaloihin. Asuntorakennuttajista Bonava, YIT, Skanska ja SRV ottavat automaatit uudiskohteisiinsa ja Sato, Heka ja Kojamo vuokra-asuntokohteisiinsa.
- Asiakas voi lähettää paketin tai noutaa tilaamansa verkkokauppaostoksen taloyhtiön yhteisissä tiloissa olevasta automaatista juuri silloin, kun se hänelle parhaiten sopii. Automaatit ovat käytössä 24/7 ja niiden käyttö on helppoa ja turvallista. Taloyhtiön tiloissa oleviin automaatteihin pakettien toimituksen saa normaalin postipaketin hinnalla, muistuttaa Rosenberg.
Automaattien kautta voi lisäksi muun muassa vastaanottaa ja palauttaa kirjaston kirjoja, huollattaa ja kierrättää mobiililaitteita sekä käyttää pesula- ja suutaripalveluja.
Saman päivän pakettijakelun piirissä 29 % suomalaisista
Pakettien lähettämisen ja noutamisen helppouden lisäksi kuluttajat edellyttävät verkkokaupan pakettitoimituksilta yhä enemmän nopeutta. Rosenbergin mukaan Posti on vastannut tähän asiakastarpeeseen investoimalla Liedon sekä Vantaan logistiikkakeskuksiin ja Vantaan logistiikkakeskuksen yhteydessä toimivaan robottiavusteiseen hybridivarastoon.
- Kykenemme tarjoamaan tällä hetkellä noin 29 %:lle suomalaisista pakettijakelun samana päivänä tilauksesta, jos pakettilähetys tulee kuljetettavaksi Vantaan logistiikkakeskukseemme aamulla. Pyrimme kasvattamaan saman päivän jakelun peittoa tulevina vuosina, sanoo Rosenberg.