Posti investoi merkittävästi varastoliiketoimintaansa, Transvalille yksi Suomen suurimmista varastoista Järvenpäähän

12.09.2023

main_image

Posti-konserniin kuuluvalle varasto- ja sisälogistiikan markkinajohtaja Transvalille rakennettava varasto on merkittävä logistiikka-alan investointi Suomessa. Vaiheittain rakennettava varasto tulee valmistuessaan olemaan yksi Suomen suurimmista. Ensimmäisen osan rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa.

Rakennustyöt Järvenpäässä olevalla 18 hehtaarin kokoisella tontilla alkavat varaston ensimmäisen osan maanrakennustöillä syyskuussa 2023. Ensimmäinen osa tulee olemaan kooltaan noin 35 000 neliömetriä ja sen arvioidaan olevan valmis käyttöön keväällä 2025. Tontti, joka vastaa kooltaan noin 13 jalkapallokenttää, mahdollistaa yli 90 000 neliömetrin varaston rakentamisen.

Investointi on merkittävä: tontin hankintahinta ja varaston ensimmäisen osan rakennuttamiskustannukset ovat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa.

”Tämän kokoluokan investointi on hieno uutinen asiakkaillemme ja henkilöstölle. Se tukee Postin strategisia tavoitteita, ja vahvistaa Transvalin kasvumahdollisuuksia logistiikan ulkoistusratkaisujen palveluissa. Moderni, vastuullinen ja tilatehokas varasto erinomaisten kulkuyhteyksien päässä on todellinen kilpailuetu. Suomen varastokiinteistökanta on kohtuullisen vanha, eikä ympäristöystävällistä varastotilaa ole paljon tarjolla”, kertoo Transvalin johtaja Sakari Kiiskinen.

Asiakkaille parempaa kilpailukykyä varastoinnin ulkoistuksella

Yrityksillä on kasvava tarve tehokkaille, monipuolisille ja ympäristövastuullisille varastointipalveluille. Logistiikkakumppani, jolla on tarjota riittävästi varastointikapasiteettia, oikea määrä alan ammattilaisia ja kyky joustaa yrityksen tarpeiden mukaan esimerkiksi sesongissa, tuo asiakkaille todellista lisäarvoa.

”Transvalilla on osaamista ja kokemusta, jonka avulla varasto ja sen toiminnot rakennetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakkaiden kannattaa siis ennemmin investoida asiakassuhteidensa kehittämiseen kuin varastointiin. Me logistiikan ammattilaisena ja tilatehokkaana kumppanina pystymme hoitamaan varastoinnin tehokkaammin ja vastuullisemmin”, sanoo Kiiskinen.

Transvalilla on 320 000 m2 varastotilaa Suomessa. Varastot on sertifioitu laatu-, ympäristö-, työterveys- ja turvallisuusosa-alueiden mukaisesti (ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001). Uusin varasto valmistui Sipooseen vuonna 2022.

Vastuullista varastointia hyvien liikenneyhteyksien päässä

Posti tavoitteena on vähentää päästöt nettonollaan vuonna 2040. Järvenpään varastossa tullaan hyödyntämään modernia teknologiaa ja automatisaatiota, ja rakennuttamisessa huomioidaan varaston energiatehokkuus ja hiilidioksidipäästöt. Rakennuksen lämmityksessä hyödynnetään maalämpöratkaisuja ja sähkön tuotannossa aurinkoenergiaa.

Keskeinen sijainti lähellä pääkaupunkiseutua helpottaa logistiikan toimivuutta ja sujuvoittaa työmatkailua. Lähellä sijaitsevat lentokenttä ja satamat mahdollistavat nopean logistiikan myös Suomen ulkopuolelle.

Ensimmäisen vaiheen varasto tulee työllistämään arviolta yli 100 logistiikan ammattilaista. Kokonaisuudessaan henkilöstölle tarkoitetut tilat tullaan suunnittelemaan jopa 350 työntekijälle.

Järvenpään kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen iloitsee siitä, että Svengin yritysalue kiinnostaa.

”Toivotamme Transvalin lämpimästi tervetulleeksi Järvenpäähän. Olemme todella tyytyväisiä, kun hyvän yhteistyön seurauksena saamme alueelle 60 M€ investoinnin kestävän kehityksen mukaiseen varastoon siihen liittyvine toimintoineen. Svengin yritysalue on erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. On hienoa saada alueelle suuri toimija, joka on myös merkittävä uusi työllistäjä.”