Postin uuden logistiikkakeskuksen suunnittelu etenee: neuvotteluita keskuksen sijainnista jatketaan Akaan, Hämeenlinnan ja Janakkalan kanssa

09.11.2022

Suunnittelemme yli 100 miljoonan euron investointia uuteen logistiikkakeskukseen Etelä-Suomessa. Osana suunnitteluvaihetta jatkamme neuvotteluja ja tarkempia selvityksiä logistiikkakeskuksen mahdollisesta sijainnista Akaassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa.

Teemme investointipäätöksen keskuksen mahdollisesta toteutumisesta aikaisintaan 2023, kun suunnittelu on riittävän pitkällä. Toteutuessaan uusi logistiikkakeskus aloittaisi toimintansa aikaisintaan tämän vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla. 

Tähän mennessä olemme kartoittaneet rakennushankkeesta kiinnostuneita kuntia ja kaupunkeja Etelä-Suomen alueella.

”Kerroimme heti hankkeen alussa, että katseemme mahdollisen uuden logistiikkakeskuksen sijainnin suhteen kohdistuu eteläiseen Suomeen. Saimme useita tonttitarjouksia eri puolelta Suomea ja kiitämme kaikista näistä tarjouksista. Jatkamme tässä kohtaa neuvotteluita ja tarkempia selvityksiä Akaan, Hämeenlinnan ja Janakkalan kanssa. Meille sopivimman rakennuspaikan löytäminen on aivan keskeistä emmekä halua hätiköidä näin tärkeän asian kanssa. Tutkimme näitä vaihtoehtoja nyt perusteellisemmin. Hanke on vielä suunnitteluvaiheessa ja mahdollinen investointipäätös tullaan tekemään aikaisintaan ensi vuonna”, hankkeesta vastaava Jari Perälä sanoo.

Kohti kestävää tulevaisuutta

Mahdollisen rakennuspaikan valintaan vaikuttavat ennen kaikkea keskeinen sijainti, tontin ja alueen soveltuvuus sekä Postin kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen. Esimerkiksi energiatehokkuuden huomioiminen on suunnittelun keskiössä.

”Haluamme tehdä ratkaisun, joka on kestävällä pohjalla tulevat vuosikymmenet niin henkilöstön kuin ympäristön näkökulmasta. Toteutuessaan strategiamme mukainen investointi tukisi verkkokaupan kasvua, jonka arvioidaan kaksinkertaistuvan Suomessa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Uusi logistiikkakeskus vahvistaisi kyvykkyyttämme tuottaa tehokkaita, nopeita ja asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti optimoituja palveluita koko verkkokauppalogistiikan arvoketju huomioiden”, Jari sanoo.