COMPANY

Per Sjödell, Frank Marthaler ja Pertti Miettinen uusina jäseninä Posti Groupin hallitukseen – Markku Pohjola jatkaa puheenjohtajana

27.03.2018

Posti Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.3.2018 Helsingissä. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan vuoden 2017 tuloksen perusteella 27 miljoonaa euroa ja ylimääräistä osinkoa 13 miljoonaa euroa. Yhteensä osingonjako on 40 miljoonaa euroa.

Yhtiökokous vahvisti myös vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

Hallitus

Postin hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin yhdeksän.Hallituksen jäseninä jatkavat

  • ekonomi Markku Pohjola

  • toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, Työeläkevakuuttajat TELA

  • KTM Eero Hautaniemi

  • johtaja Petri Järvinen, toimitusketju, logistiikka ja laatu, Coop Sverige

  • johtava erityisasiantuntija Marja Pokela, Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto

  • hallitusammattilainen Arja Talma

Kirsi Nuoton ja Petri Kokon ilmoitettua, että he eivät ole enää käytettävissä Posti Group Oyj:n hallitukseen, hallitukseen uusiksi jäseniksi valittiin hallitusammattilainen Per Sjödell sekä hallitusammattilainen Frank Marthaler. Lisäksi hallitukseen valittiin Pertti Miettinen henkilöstön edustajana yhden vuoden kokeiluna.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Pohjola ja varapuheenjohtajaksi Suvi-Anne Siimes.

- Postin määrätietoinen uudistuminen jatkui vuonna 2017 ja uuden päivitetyn strategian myötä Postin fokus on nyt entistä voimakkaammin ydinliiketoiminnoissamme, postipalveluissa sekä paketti- ja logistiikkapalveluissa. Pakettiliiketoiminnassa viime vuonna oli ennätyksellisiä volyymejä. Hallituksen puolesta kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille luottamuksesta Postia kohtaan. Haluan myös kiittää postilaisia hyvästä työstä, erityisesti hyvin sujuneesta joulusesongista, toteaa puheenjohtaja Markku Pohjola.

Frank Marthaler on kokenut postialan ammattilainen, joka on toiminut pitkään Sveitsin Postissa. Vuosina 2007-2014 hän toimi Swiss Post Solutionsin toimitusjohtajana. Hän toimii Trendcommerce Groupin, C-Level Median ja Aletsch Bahnen hallituksen jäsenenä.

Per Sjödell on viestintätoimisto Red City PR:n perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja. Hän on Nordic Morningin, Lyko Groupin sekä Identity Works Ab:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on myös Abury Collectionin ja Project Soar -kansalaisjärjestön hallituksen jäsen. Hän on toiminut mm. Fiskars Ruotsin toimitusjohtajana 2012-2015 ja Lindexin hallituksen puheenjohtajana 2014-2017. Hän on toiminut myös Stockmannin hallituksen jäsenenä 2012-2018.

Pertti Miettinen toimii Posti Group -konsernin valtakunnallisena pääluottamusmiehenä. Hän on ollut Postin palveluksessa vuodesta 2015. Hän toimi vuosina 2002-2015 PAU ry:n työehtoasiantuntijana sekä vuosina 1995-2002 postityöntekijänä Postissa. Hallintoneuvosto

Postin hallintoneuvoston jäsenten määräksi päätettiin 12.

Hallintoneuvoston jäseninä jatkavat

  • Maria Guzenina, kansanedustaja, sd

  • Rami Lehto, kansanedustaja, ps

  • Eeva-Maria Maijala, kansanedustaja, kesk

  • Mats Nylund, kansanedustaja, rkp

  • Juha Pylväs, kansanedustaja, kesk

  • Sari Raassina, kansanedustaja, kok

  • Markku Rossi, kansanedustaja, kesk

  • Satu Taavitsainen, kansanedustaja, sd

  • Jani Toivola, kansanedustaja, vihr

Hallintoneuvostoon valittiin uusina jäseninä kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok), kansanedustaja Kari Kulmala (sin) ja kansanedustaja Silvia Modig (vas).

Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Markku Rossi ja varapuheenjohtajana Jani Toivola. Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy (PwC). Päävastuullisena tilintarkastaja toimii KHT Merja Lindh.

Hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot

Hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot pysyivät pääosin ennallaan. Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkio ja kokouspalkkiot, joka maksetaan ulkomaisille hallituksen jäsenille kaksinkertaisena. Posti Group -konsernin palveluksessa olevalla hallituksen jäsenelle ei makseta erillistä hallituspalkkiota. Hallintoneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkiot.