COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Postin joululahjoitus Pelastakaa Lapset ry:lle tukemaan vähävaraisten perheiden lapsia kotimaassa

18.12.2024

Postin joululahjoitus tukee tänä vuonna vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksen kautta. Postin 30 000 euron lahjoitus kohdentuu Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräykseen, joka tukee muun muassa Eväitä Elämälle -ohjelmaa, lasten ja nuorten hyvinvointia ja suojelua digitaalisessa ympäristössä sekä varhaisen tuen palveluita perheille, joiden omat tukiverkot ovat vähäiset.

’’Postilaisille toisistamme välittäminen on sydämen asia ja tänä vuonna halusimme joululahjoituksella huomioida vähävaraisten perheiden lapsia’’, kertoo Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm.

’’Haluamme vastuullisuusohjelmamme mukaisesti vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja osaltamme auttaa luomaan lapsille ja nuorille yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Pelastakaa Lapset ry:n toiminta tukee hienosti tätä tavoitetta ja toivomme, että lahjoituksemme tuo monipuolista apua monen lapsen ja nuoren arkeen’’, jatkaa Anna.

”Haluamme sydämellisesti kiittää Postia merkittävästä lahjoituksesta ja luottamuksesta työtämme kohtaan kotimaan heikommassa asemassa olevien lasten hyväksi. Meille Pelastakaa Lapsilla on ensiarvoisen tärkeää toimia yhdessä yritysten kanssa, joille vastuullisuus tarkoittaa konkreettisia tekoja ja jotka haluavat vaikuttaa yhteiskuntamme parempaan huomiseen”, kiittää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnän- ja varainhankinnan johtaja, Sanna Kuusisto.

Pelastakaa Lapset ry on sitoutumaton lapsijärjestö, joka edistää lapsen oikeuksia ja toteuttaa välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään. Vuonna 2023 Pelastakaa Lapset ry auttoi lähes 70 000 lasta Suomessa tarjoamalla monipuolista tukea lapsille ja perheille pitkäkestoisten toimintojen ja kehittämishankkeiden avulla.