Posti liittyi mukaan Climate Pledge -sitoumukseen. Sitoumus tähtää Pariisin ilmastosopimuksen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2040 mennessä - kymmenen vuotta etuajassa. Huomenna vietettävä Maan päivä muistuttaa kansainvälisen yhteistyön merkityksestä ilmastokriisin nopeassa torjumisessa.
Vastuullisuus on keskeisessä roolissa Postin uudessa konsernistrategiassa. Ilmaston suhteen Postin nykyinen tavoite on päästä omien päästöjen osalta nollaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen suhteen on edetty, sillä viime vuoden aikana omat päästöt pienenivät 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Posti on ollut aktiivinen ilmaston suhteen jo pitkään; ensimmäiset sähköautokokeilumme alkoivat 1980-luvun alussa ja ensimmäinen ympäristöohjelmamme käynnistyi vuonna 1999. Postinjakelumme oli ensimmäisenä postina maailmassa hiilineutraalia vuonna 2011.
Posti on tehnyt ympäristövaikutusten vähentämiseksi kansainvälistä yhteistyötä jo pitkään. Liityimme mukaan YK:n Global Compact -aloitteeseen vuonna 2008 ja Internal Postal Corporation -toimialajärjestön ympäristötyössä olemme olleet mukana vuodesta 2008. Viime vuonna sitouduimme tieteeseen pohjautuvaan, Science Based Targets initiative -ilmastoaloitteeseen ja tämän vuoden alusta liityimme yritysten ilmastoverkosto Climate Leadership Coalitionin jäseneksi.
"Ilmastokriisiä ei ratkaista yksin. Niiden, joilla on kyky ja resurssit toimia, on kannettava suurin vastuu. Onnistumme vain globaalissa yhteistyössä eri tahojen kanssa”, sanoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.
“Haluamme olla mukana edistämässä sellaista kansainvälistä yhteistyötä, joka tähtää päästöjen nopeaan vähentämiseen. Huomenna vietetään jo 60-luvulla alkanutta Maan päivää. Siksi olen erityisen iloinen voidessani tänään kertoa, että liityimme mukaan Climate Pledge -sitoumukseen globaalisti ensimmäisten logistiikkayhtiöiden ja neljän ensimmäisen suomalaisyhtiön joukossa.”
Climate Pledge on yhteisö, joka kokoaa yhteen maailman johtavia yrityksiä torjumaan yhdessä ilmastokriisiä pyrkimyksenä saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen asettamat tavoitteet selkeästi etuajassa.
“Ilmastokriisi on ratkaistava, ja haluamme kantaa vastuumme ja näyttää suuntaa logistiikkatoimialan ympäristövastuutoimien osalta. Yhdessä kansainvälisten yritysten ja organisaatioiden kanssa voimme rakentaa liiketoimintamalleja, jotka ohjaavat meitä kulkemaan kohti fossiilitonta yhteiskuntaa”, sanoo Jägerhorn.